YHTEISTYÖSSÄ

Ohjelma

Lounas tarjolla 3. kerroksen ravintolassa Maestro-salin läheisyydessä.

Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen avaa tilaisuuden.

Yrityksen tuloskunto on keskeinen tekijä yrityskaupan onnistumisessa. Sari Salmela, yrityspankinjohtaja Aito Säästöpankista, avaa tarkemmin tuloskunnon merkitystä yrityksen myyjälle sekä ostajalle.

Finnvera on kumppani useissa yrityskaupoissa. Yleisin ulkopuolisen rahoituksen lähde on pankkilaina, jonka vakuustarpeita katetaan usein Finnveran takauksella. Aluepäällikkö Marjo Seppälä esittelee Finnveran palveluja ja antaa ajankohtaisen katsauksen omistajanvaihdosmarkkinaan.

Alisa-pankki on suomalainen pankki, jonka tarkoitus on tarjota uudella tavalla pankkipalveluita helposti ja nopeasti netissä. Alisa-pankki on keskittynyt palvelemaan erityisesti pk-yrityksiä. Puheenvuorossa yritysasiakastoiminnasta vastaava johtaja Junno Roine kertoo, mikä Alisa-pankin rooli voi olla yrityskauppojen mahdollistajana.

Kun yrityksen taloudellinen tilanne ja raportointi ovat kunnossa, rahoituksen järjestäminen helpottuu ja eri rahoituslähteitä voidaan hyödyntää joustavasti. Puheenvuorossa GOS Groupin Partner, Rahoituspalvelut, OTK, varatuomari Marko Nieminen avaa, mistä elementeistä toimiva rahoituskokonaisuus rakentuu.

Kahvitauon aikana on mahdollisuus tutustua eri toimijoihin, jotka voivat olla tukena yrityskaupassa. Ständiesittely sisältää toimijoiden tiiviit esittelyt.

Tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.

Tilaisuudessa mukana olevat asiantuntijat ovat tavattavissa ständeillä. Tule rohkeasti tutustumaan eri toimijoiden palveluihin sekä kartoittamaan yhteistyömahdollisuuksia.

Pelko murskaa suomalaisten unelmia.

Epäonnistumisen pelko, epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko oikeasta päätöksestä estää yrityksen päättäjiä toimimasta.

Tunnista, tunnusta ja voita pelkosi – kohti onnistunutta omistajanvaihdosta.

Yritysvälittäjät Mika Valtonen ja Rauno Toikka jakavat parhaat vinkkinsä yritysten myynnin edistämiseen. Miten yrityksen vahvuudet, mahdollisuudet ja tulevaisuuden näkymät tuodaan esiin realistisesti ja kiinnostavasti? Mistä potentiaaliset ostajat löytävät myynnissä olevat yritykset?

Jukka Salmela Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksesta ja Mika Valtonen Suomen Yrityskaupoista käyvät läpi Pitkäjärven vapaa-ajankeskuksen yrityskaupan kokonaisuutta.

Onnistunut yrityskauppa edellyttää huolellista ennakointia ja valmistautumista. Lecklén veroasiantuntija Matias Lintula käy puheenvuorossaan läpi keskeisiä valmistelutoimia, jotka luovat parhaat edellytykset sujuvalle ja tulokselliselle kaupalle sekä ostajan että myyjän näkökulmasta.

Pirkanmaan Yrittäjien järjestöpäällikkö Sari Järvelin ja elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purho kokoavat yhteen päivän puheenvuorojen ja keskustelujen annin sekä kertovat omistajanvaihdoksiin liittyvistä tukimuodoista.

Mahdollisuus verkostoitua ja keskustella asiantuntijoiden kanssa klo 16.30 asti.

Tilaisuudessa valokuvataan pääasiassa puhujia. Muut mahdolliset kuvat ovat yleisökuvia ilman osallistujien kasvoja. Osallistujilla on myös mahdollisuus kieltää kuvaus kokonaan tilaisuuden ilmoittautumistiskillä.

PUHUJAT

Sari Salmela

Aito Säästöpankki

Sari toimii yrityspankinjohtajana Aito Säästöpankissa Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla.

Marjo Seppälä

Finnvera Oyj

Marjo toimii Finnveran Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen aluepäällikkönä. Finnvera on Suomen valtion sataprosenttisesti omistama erityisrahoitusyhtiö.

Junno Roine

Alisa Pankki

Junno toimii Alisa Pankin yritysasiakasliiketoiminnan johtajana.

Marko Nieminen

GOS Group Oyj

Markolla on yli 17 vuoden laaja-alainen kokemus yritysrahoituksesta ja riskienhallintamenetelmistä. Marko toimii partnerina sekä asiantuntija ja esimiestehtävissä.

Petteri Silvola

Laurentium Oy

Lähes 30 vuoden yrittäjäuran eri toimialoilla tehnyt Petteri on työskennellyt B-to-B ja B-to-C -liiketoimintojen etulinjassa – monipuolisesti myynnin, markkinoinnin, hallinnon ja strategisen johtamisen sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa.

Mika Valtonen

Suomen Yrityskaupat

Mika toimii auktorisoituna yritysvälittäjänä Suomen Yrityskaupat -asiantuntijaketjussa.

Rauno Toikka

Pirkanmaan Yritysvälitys Oy

Ekonomi Rauno Toikka konsultoi pk-yrityksiä. Hän toimii Pirkanmaan Yritysvälitys Oy:ssä partnerina ja yritysvälittäjänä.

Jukka Salmela

Pitkajarven vapaa-ajankeskus

Pitkäjärven vapaa-aikakeskus on suosittu leiri-, tapahtuma-, juhla- ja kokouspaikka Satakunnassa kauniin luonnon ympäröimänä Pitkäjärven rannalla.

Matias Lintula

Lecklé

Matias toimii veroasiantuntijana Leckléllä ja avustaa yrityksiä sekä yrittäjiä erilaisissa omistus- ja rakennejärjestelyissä, sukupolvenvaihdoksissa sekä muissa yritysten ja omistajien tuloverotukseen liittyvissä kysymyksissä.

Asiantuntijat tavattavissa

Lisätietoja tapahtumasta

Elina Purho

Pirkanmaan Yrittäjät

+35850 4640388
elina.purho@yrittajat.fi

Sari järvelin

Pirkanmaan Yrittäjät

+35850531131
sari.jarvelin@yrittajat.fi

Mari Rautiainen

Pirkanmaan ELY-keskus

+358295037748
mari.rautiainen@ely-keskus.fi