6.6.2024 klo 13:04

Suomen parhaimman tuoksuinen työpaikka vaihtaa yrittäjää

Frantsilan Hyvän Olon Keskus Hämeenkyrön maaseudulla siirtyy uusiin käsiin, kun Anna Karhu-Cormier astuu yrittäjän saappaisiin 1.1.2025, Aija Lenton jäädessä eläkkeelle. Uudella yrittäjällä on mielessään unelmia ja visioita yrityksen jatkokehitykselle, samalla kun hän kunnioittaa yrityksen pitkää historiaa ja perinnettä luonnonmukaisessa hyvinvoinnissa.

Aija Lento, Virpi Raipala-Cormier ja Anna Karhu-Cormier

Tuoksu palauttaa meidät kehoon
“Tuoksu on mulle iso juttu. Se on vähän niin kuin aikakone, tuoksu voi siirtää meidät
toiseen aikaan ja paikkaan. Kovin vähän me osataan sitä hyödyntää.”

Anna Karhu-Cormier toimi Frantsilassa luovana johtajana vuoteen 2021 asti. Hänellä on
taiteenmaisterin koulutus, ja taide on aina ollut merkittävä osa hänen elämäänsä.
Lisäksi Anna on joogaopettaja, fytoterapeutti eli kasviterapeutti ja opiskellut
matkailualaa.

“Oma taiteilijuus jäi kutkuttelemaan, haluaisin antaa sille aikaa ja tilaa.” Vuonna 2021 hän teki päätöksen keskittyä omaan taiteelliseen työhönsä ja viettää aikaa perheensä kanssa. “Olin 42, sanotaan, että se on henkisen heräämisen ikä. Silloin viimeistään tulee ne ajatukset, että mitä minä oikeasti olen tekemässä täällä.”

Kolmen vuoden ajan hän on tutkinut ja työskennellyt taiteellisen tutkimuksen parissa,
jossa tuoksut ovat olleet keskiössä.


“Tuoksu palauttaa meidät kehoon. Tuoksu tuo meidät hengitykseen. Se on ihan loistava
työkalu keholliseen läsnäoloon ja kokemukseen.”
Tuoksuilla on suuri merkitys ihmisen intuitioon ja päätöksentekoon. Sillä voi ankkuroida
elämään ihania asioita ja vahvistaa niitä. Tuoksukokemus on myös valtavan rehellinen.
Se joko toimii, tai ei.


Anna kertoo ihastuneensa puolisonsa Jupiterin tuoksuun: “Yrtit, eteeriset öljyt, kaikki ne
kun yhdistyvät, se on tuttu Frantsilan tuoksu!”

Frantsilan Hyvän Olon Keskus. Kuva Elina Simonen


Frantsilan historia
Frantsilan perustivat vuonna 1981 Virpi Raipala-Cormier ja James Cormier, jotka ovat
Annan puolison Jupiterin vanhempia. Toiminta käynnistyi heidän vanhalta sukutilaltaan,
jonka Virpi oli perinyt äidiltään – juuri sieltä, missä Frantsilan Hyvän Olon Keskus
nykyään sijaitsee.


Aiemmin normaaliin viljelykäyttöön tarkoitetut maat saivat uuden elämän, kun Virpi ja
James, molemmat agronomeja, toivat tilalle innovatiivisen ajatuksen: alueella alettiin
viljellä suomalaisia villiyrttejä ja valmistaa niistä hyvinvointituotteita. He asuivat myös
itse tilalla, mikä teki paikasta toiminnan sydämen.


”Toiminta alkoi pienesti yrttiteetä pussittamalla ja kehittyi vähitellen”, Anna kertoo.
Virpi ja James ovat olleet ovat olleet luomuviljelyn pioneereja ja kärkipään toimijoita
luontaishoitojen ja kasvilääkinnän koulutuksissa, sekä luonnonmukaisten ja
kokonaisvaltaisten hoidollisten tuotteiden valmistamisessa. Vanha sukutila on toiminut
koulutuskeskuksena alusta alkaen.


Kun toiminta laajeni ja tuotteita alkoi syntyä enemmän, rakennettiin pieni tehdas
Kyröskoskelle, noin kuuden kilometrin päähän vanhalta sukutilalta. Siellä tuotetaan nyt
Frantsilan tuotteet. Tämä pieni tehdas on osa laajempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat
myös kukkapellot ja muu alkutuotanto Frantsilan Hyvän Olon Keskusta ympäröivällä
alueella, sekä kasvisravintola Kehäkukka kolmostien varressa.


“Moni tuntee Frantsilan tuotteiden kautta ja Hyvän Olon Keskus tunnetaan paikkana,
jossa Frantsilan pääsee kokemaan luonnonmukaisten arvojen, kurssien ja hoitojen
kautta, sekä nauttimaan arvokkaasta ja vanhasta miljööstä. Aija Lento on toiminut
yrittäjänä keskuksessa 23 vuotta. Hän osallistui nuorena naisena keskuksessa kurssille,
ihastui paikkaan ja jäi Hyvän Olon Emännäksi”, Anna kertoo ylpeänä.


Kapulan vaihto on kunniatehtävä ja kehys uudistumiselle
Anna oli aina unelmoinut siitä, että voisi ottaa Hyvän Olon Keskuksen omiin käsiinsä ja
johtaa sitä. Kun Aija oli aikeissa jäädä eläkkeelle, Anna ymmärsi, että hänen täytyi
tarttua tarjottuun mahdollisuuteen. Hän näki, että keskuksessa olisi runsaasti tilaa sekä
hyvinvoinnin eri muodoille, että taiteelle.

Anna Karhu-Cormier. Kuvaajana Katja Hagelstam


”Se tulee olemaan mahtavaa! Järjestämme jo elokuussa ensimmäisen taidefestivaalin,
Love Harvest:in,” Anna iloitsee. Love Harvest on yhden päivän mittainen tapahtuma,
joka huipentuu konserttiin Frantsilan tilan lähellä sijaitsevalla Hiukkasten lavalla, joka
juhlii tänä vuonna sadatta vuosipäiväänsä.


Hyvän Olon Keskus on kaunis ja arvostettu paikka, jolla on pitkä historia ja perinteet.
”Se on ollut olemassa jo niin kauan ja lapsemme tulevat olemaan jo 12. sukupolvi.
Tällainen pysyvyys on arvokasta tässä nopeatempoisessa ja muuttuvassa maailmassa,”
Anna pohti.


Perhe asuu Espoossa, ja heidän elämänsä muodostuu nyt ikään kuin kahdesta eri
todellisuudesta. ”On tärkeää, että on yhteys useampaan maailmaan. Lapsemme,
Ossian ja Edith, ovat juuri oikean ikäisiä osallistumaan tähän seikkailuun.”


Frantsilan tilan hengetär
Paikan nimi tulee muuttumaan, ja Annasta ei tule emäntää vaan pikemminkin vanhan
sukutilan hengetär.


”Pyöritän toimintaa ja huolehdin siitä, että kaikki sujuu hyvin. Vastuuni on merkittävä,
sillä se tulee olemaan minun yritykseni,” Anna kertoo.


Hän tulee johtamaan Frantsilan tilan majoitus- ja kurssitoimintaa, sekä kehittämään
erilaisia virkistys- ja työhyvinvointipalveluita. Frantsilan perinteet ovat olennainen osa
keskuksen toimintaa: paikka, jossa ihmiset voivat jakaa osaamistaan ja syventää
taitojaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kentältä.


”Kurssikeskuksessa on vuosien ajan toiminut lahjakkaita kouluttajia. He ovat pitäneet
kursseja ja koulutuksia, joista Frantsila on tunnettu. Virpi on toiminut pääopettajana,
mutta mukana on ollut myös muita asiantuntijoita. Tämä rakenne säilyy; eri alojen
taiturit voivat tuoda tietojaan ja taitojaan ja järjestää omia tapahtumiaan. Toiminta jatkuu
vuokrauspohjalta, majoituksineen ja muine palveluineen.”


”Tällä hetkellä tunnen, että Frantsila on valmis uudistuksiin, ja haluan tuoda uutta
tarjontaa vastaamaan nykypäivän tarpeita”, Anna sanoo.


Suunnitteilla on uusia kädentaitokursseja, kuten keramiikkapajan perustamista. ”Vanhan
keramiikkauunin äärellä voimme herätellä yhteyttä maahan ja luoda kauniita esineitä,
vaikkapa oman tuoksuastian. Haluaisin mukaan perinteisiä käsityötaitoja, jotka luovat
ihania muistoja ja jatkumoa arkeen. Sellaisia helposti lähestyttäviä juttuja, jotka voivat
parantaa elämänlaatua huomattavasti.”


Vanha ja uusi sylikkäin
Aijan kasvisruokia on aina kehuttu, ja Anna on itsekin nauttinut niitä useita kertoja.
Tilanteessa on viehättävä jatkuvuus, sillä Aijan työpari Janni Luoma tulee jatkamaan
Annan kanssa. Jannin jatkaminen keittiömestarina varmistaa, ettei tule radikaalia
muutosta, vaan toiminta jatkuu sujuvasti.


”Haluan säilyttää paikan lämpimän tunnelman, sen kodinomaisuuden. Eteisessä on
edelleen se villasukkakori, ja paikka kutsuu olemaan oma itsensä,” Anna kuvailee. Hän
korostaa, että ei ole tarkoitus muuttaa keskusta täysin uudenlaiseksi. Sen sijaan
tavoitteena on vaalia vanhaa sukutilaa ja yrttitilaa, jotka ovat Frantsilan brändin
keskiössä.


Perinteitä kunnioittaen Anna suunnittelee tuovansa tilaan ripauksen uutta, siten, että
siellä on: “Nätisti vanha ja uusi sylikkäin.”


Yrittäjä ja omistajan puoliso

Muutosta on edistetty omin voimin. On tehty päättösopimukset, joissa on määritelty,
milloin nykyinen toiminta päättyy ja milloin uusi toiminta alkaa. On myös keskusteltu
siitä, että yhtiömuoto säilyy osakeyhtiönä, mikä helpottaa jatkuvuutta.


Annalla on erityinen kaksoisrooli: Jupiterin puolisona hän on sisäpiiriläinen, mutta toimii
itsenäisenä yrittäjänä. Tulevaisuudessa, kun Virpi ja James jäävät eläkkeelle, perintö
siirtyy Jupiterille ja Valolle, jotka jatkavat toimintaa.


Yrittäjänä Anna haluaa säilyttää autonomian ja olla täysin vastuussa toiminnasta. Hän
on jo muodostanut tiimin, ja suunnittelee luovansa työyhteisön, jossa kaikilla on oma
yritys, ja oma vastuualue, mutta toimitaan yhdessä. Paikassa on myös selkeä johtaja,
joka pitää huolen kokonaisuuden hallinnasta. Tärkeää on, että työyhteisössä vallitsee
luottamus, läpinäkyvyys ja rehellisyys, ja että kaikki ovat ajan tasalla toiminnan
suunnasta ja tavoista.


Jannin lisäksi mukana toimii Roosa vastaamassa siivouksesta. Annan rinnalla tulee
toimimaan myös useampi emäntä, vastuualueinaan Annan tavoin varauskalenterin
ylläpito ja yleinen hallinnointi.


Annan luotsaamassa Frantsilassa tulee vallitsemaan dynaaminen ja virtaava
toimintamalli, jossa moninaiset taitajat ja hoitajat tuovat osaamistaan yhteisöön.


Moderni työnjako
“Nautin äitinä olemisesta ja arvostan sitä tosi paljon. Jatkuva perheen ja työn ristipaine
voi kuitenkin olla uuvuttavaa”, Anna sanoo. Hän on vielä määrittämässä tarkkaa
toimintamallia, mutta on huomannut, että viikko työssä ja viikko kotona voisi toimia
hyvin.


Selkeät jaksoittaiset työajat voivat olla tulevaisuuden työmalli, joka vähentää jatkuvaa
eri roolien välillä suhaamista ja tuo selkeyttä arkeen. Kun hän on Frantsilassa, hän voi
keskittyä täysillä työhön, ja päinvastoin. Hän uskoo, että tällainen järjestely voi estää
henkisen uupumuksen ja tarjota tarvittavaa tilaa luovuudelle. “Kun ottaa tilan itselleen,
rakkauden määrä kasvaa. Se on ihan super tärkeää.”


Matkustaminen Espoosta maalle on tärkeä osa tätä prosessia, sillä matka – aika ja
siirtymä – auttaa Annaa vaihtamaan työtilaan.
“Naiset ovat helposti sellaisia kokonaisuuden kasaajia, jotka pitävät käsissään kaikkia
lankoja. Se on usein näkymätöntä ulkopuolelle ja samalla se kuormittaa meitä tosi
paljon.”


Anna näkee irtipäästämisen myös tärkeänä prosessina, joka vaatii tilaa kehittyäkseen
täyteen potentiaaliinsa. Kaikessa auttaa todella paljon kun tekee yhteistyötä ja keskittyy
olennaiseen, tällöin vapautuu myös tilaa luovuudelle.

Artikkelin on kirjoittanut Sanna Seiko Salo Pirkanmaan yrittäjien tilauksesta

Frantsilan Hyvän Olon Keskus. Kuvaajana Elina Simonen