Finnos Oy on täyden palvelun teknologiayhtiö, joka perustettiin Lappeenrannassa vuonna 2016 jatkamaan edeltäjänsä Bintec Oy:n innovatiivista kehitystyötä. Yritys valmistaa, asentaa ja ylläpitää älykkäitä konenäkö- ja laadunvalvontajärjestelmiä teollisuuden tarpeisiin. Finnoksen ratkaisuja hyödynnetään sahateollisuuden toimialoilla, joissa raaka-ainetta, puolivalmistetta tai lopputuotetta kuljetetaan linjastoilla. Ratkaisujemme avulla vahvasti perinteisten toimialojen toimijat saavat käyttöönsä digitalisaation mahdollistamia etuja. Olemme rakentaneet ratkaisumme täysin skaalautuviksi, mikä on mahdollistanut myös kansainvälisten markkinoiden valloittamisen. Toimituksien määrässä olemmekin alamme globaali markkinajohtaja. 

Viime vuodet ovat olleet Finnos Oy:lle vahvan kasvun aikaa. Tällä hetkellä työllistämme yli sata ammattilaista ja meillä on useita toimipisteitä sekä Suomessa että ulkomailla. Vaikka liiketoimintamme on laajentunut kansainväliseksi, juuremme ovat edelleen syvällä Etelä-Karjalan maaperässä. Suurin toimipisteemme sijaitsee yhä Lappeenrannassa ja teemme jatkuvaa kehitysyhteistyötä alueellisten toimijoiden, kuten Lappeenrannan teknillisen yliopiston, kanssa. Työllistämme ja toimimme kasvualustana LUT:n opiskelijoille heidän matkallaan huippuasiantuntijoiksi. Lisäksi useimmilla meillä Finnoksella työskentelevillä on koti Etelä-Karjalassa. Alueen hyvinvointi ja edistys on siis meille sydämen asia. Meille on siksi tärkeää saada olla mukana edesauttamassa alueellista hyvinvointia, verkostoitumista ja yhteistyötä myös monikansallisesti. Tunnustuksena tälle sitoutumiselle meidät on nimetty Etelä-Karjalan vuoden 2023 kansainvälisimmäksi työnantajaksi.  

Yhteystiedot

Tukkikatu 5
53900 Lappeenranta
puh. 044 336 8652
jere.heikkinen@finnos.fi
www.finnos.fi