Tilamme sijaitsee Haikkaanlahden kauniissa perinnemaisemassa lähellä Taipalsaaren kirkonkylää ja vain 20 minuutin ajomatkan päässä Lappeenrannasta.

Meidät tunnetaan laadukkaista Simmental- ja suomenlampaan lihoista, hyvistä mauista, luomusta, hiiliviljelystä, ympäristön hoidosta, hyvistä hiihtoladuista ja Stetsonista.

Toimimme eettisten periaatteiden mukaisesti. Meillä se tarkoittaa puhdasta, itse kasvatettua ruokaa eläimille ja ihmisille, eläinten vapaata liikkumista sekä sisällä että ulkona, puhdasta ja itse pyydettyä Saimaan kalaa, luontoa kunnioittavia elämyksiä, metsästys- ja kalastusretkiä lähiluontoon. Vaalimme luonnon monimuotoisuutta muun muassa kosteikkoja tekemällä ja antamalla karjan laiduntaa vaihtelevassa maastossa vanhoilla laidun- ja hakamailla.

Sukumme hallussa tila on ollut ainakin vuodesta 1634. Perinteisesti tilamme on ollut monialayritys. Tila on kasvanut vähän kerrassaan, kun kolme tilaa on liitetty yhdeksi. Maanviljelyn lisäksi tilalla on kasvatettu eläimiä, kalastettu, tehty metalli- ja puusepäntöitä, remontoitu, rakennettu, tehty sähkö- ja putkitöitä, myyty vakuutuksia, lehtiä, perustettu osuuskauppaa ja meijeriä. Tila on ollut monessa asiassa edelläkävijä. Hankimme muun muassa ensimmäisten joukossa lypsyrobotin vuonna 2004. Vuonna 2017 luovuimme lypsykarjasta ja siirryimme lihakarjaan. Toiminta on muovautunut kunkin aikakauden isäntäparin kiinnostuksen mukaan, ja siten on muotoutunut myös nykyinen monipuolinen palvelutarjonta. Suutarin Kartanosta löydät Simmental-naudan luomulihaa ja jalostuseläinten myyntiä, suomenlampaan lihaa, tuoretta Saimaan kalaa, hernettä, härkäpapua ja ruista.

Tuotamme korkealaatuisia ruuan luomuraaka-aineita, luonto- ja matkailuelämyksiä sekä muita palveluja arvokkaissa perinnemaisemissa Taipalsaaren Haikkaanlahdella, Pien-Saimaalla. Olemme eettisesti toimiva, nykyaikainen ja monipuolinen tila.

Urakoimme traktorilla ja kaivinkoneella sekä talvella latujen teko kuuluvat tuoterepertuaariin.

Yhteystiedot

Vitsaintie 60
54920 Taipalsaari
suutarinkartano@suutarinkartano.fi
Puh. 040 017 7867