Kasvun ja menestyksen mestaruusliiga

Tervetuloa Valtakunnallisille yrittäjäpäiville Suomen vetovoimaisimpaan ja halutuimpaan kaupunkiin Tampereelle 24.-25.10.2025!

Mutkaton ja rento Tampere eli Manse on Suomen tapahtumapääkaupunki, teatteripääkaupunki, saunapääkaupunki ja kaikkea mitä ihmiset sekä yrittäjät haluavat sekä tarvitsevat.

Tätä on yrittäjäpäivät

Kahden päivän huikea bisnesseminaari – Käytännönläheisiä tietoiskuja – Perjantai-iltana juhlitaan live-musiikin tahdissa – Lauantai-illan upea Yrittäjägaala – Elämyksellinen kumppanialue – Kollegoita ja ystäviä ympäri Suomen

ESIINTYJÄT

Mukana mm.

OHJELMA PERJANTAI 24.10.2025

Oikeudet ohjelman ja esiintyjien muutoksiin pidätetään.

Tuuli-Elina Andersénilla on yli kymmenen vuoden ura ammattijuontajana ja esiintymisen valmentajana. Tuuli-Elina juontaa yrittäjienpäivien perjantain.

Petri Salminen on myynnin ja johtamisen kehittämispalveluja tarjoava yrittäjä Salminen & Tikka Oy:ssa ja konepajateollisuudessa toimivan perheyrityksen AJ-Tools Oy osakas. Salminen on Suomen Yrittäjien ja eurooppalaisen pk-yrittäjien kattojärjestön SMEunitedin puheenjohtaja. 

Esko Valtaoja on tähtitieteen emeritusprofessori Turun yliopistosta, entinen Tuorlan observatorion johtaja ja taidegallerian apulainen. Hän on arvostettu tieteentekijä ja myös kiitetty tieteellisen tiedon popularisoija.  

Tulevaisuuden haasteet ja näkymät ovat yksi Eskon rohkaisevien luentojen perusta ja näistä teemoista Valtaoja myös puhuu perjantain ohjelmassa. 

Annastiina Hintsa on toisen sukupolven yrittäjä, joka on todistanut Hintsa Performancen kasvua yli kahden vuosikymmenen ajan. Hän on johtaja ja puhuja, jota kiinnostaa ihmismielen ja kehon kestävyys, kapasiteetti ja sopeutumiskyky.

Puheenvuoron tarjoaa OmaSp.

Eero Ojanen on toiminut Lehtovuori Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2017 alkaen, aloittaessaan tehtävässä vain 26-vuotiaana.

Kahdeksan vuoden aikana hän on johdonmukaisesti kasvattanut yrityksen liikevaihdon 5 miljoonasta eurosta 14 miljoonaan euroon. Samalla henkilöstömäärä on yli kaksinkertaistunut 35:stä 75:een.

Eeron johdolla Lehtovuori on kansainvälistynyt vahvasti ja vahvistanut asemaansa kaupunkikalusteiden suunnannäyttäjänä. Häntä ohjaa kunnianhimoinen, mutta käytännönläheinen johtamistapa. 

Ohjelman tarjoavat Elisa ja Kauppalehti.

Jutta Larm on pitkän linjan yrittäjä, joka on rakentanut uransa rohkeudella, intohimolla ja periksiantamattomuudella.

Tässä puheenvuorossa hän jakaa rehellisesti oman matkansa yrittäjänä – valot ja varjot, voitot ja vaikeudet. Onko epäonnistumisia, vai olivatko ne sittenkin osa matkaa kohti menestystä? Tarinassa kulkee punaisena lankana energia – se joka kannattelee, katoaa ja syttyy yhä uudelleen. Tämä puhe koskettaa, naurattaa ja antaa voimaa – jokaiselle, joka on joskus tehnyt töitä unelmiensa eteen.

Jutta yhdistää voimansa Fortumin ja Elon kanssa, tervetuloa lataamaan eloista yrittäjäenergiaa!  

Tervetuloa Nuorten Yrittäjien energisille etkoille verkostoitumaan! Tarjolla on hyvää seuraa, halloween-teemaista ohjelmaa, pientä naposteltavaa ja juotavaa. Etkot järjestetään Valtakunnallisten yrittäjäpäivien tapahtumapaikalla Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa klo 17.30-19.00 (Ilmailunkatu 20) yhdessä Fortumin kanssa. Tule näyttämään sinun pohjoismainen energiasi!

Etkot on tarkoitettu nuorille yrittäjille ja mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Tapahtuma on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen.

Ilmoittaudu tästä.

Bileissä tarjolla ystävien ja kollegoiden tapaamista, ruokaa ja juomaa, musiikkia, ohjelmaa ja tietysti illan paras asu palkitaan vuoden 2026 Yrittäjäpäivien lipulla!

Illan aikana bilekansaa viihdyttävät ja tanssittavat Hovimuusikko Ilkka ja Sami Hintsanen bändinsä kanssa.

OHJELMA LAUANTAI 25.10.2025

Oikeudet ohjelman ja esiintyjien muutoksiin pidätetään.

Sami Sykkö on toimittaja, esiintyjä, kolumnisti, kommentaattori ja kirjailija sekä esiintyjä ja inspiroiva puhuja. Sami juontaa yrittäjäpäivien lauantain. 

Laura (@laurahstromberg) on exitin tehnyt sarjayrittäjä, yrittäjyyden työelämäprofessori ja kauppatieteiden tohtori. Laura toimii johtajien ja yrittäjien mentorina, auttaen heitä erityisesti bisneksen mentaalipuoleen liittyvissä asioissa. Lauran filosofian mukaan yrityksen kasvaminen vaatii aina myös yrittäjältä henkilökohtaista kasvua. 

Millaista sisäistä kasvua ja asennetta yrityksen kasvattaminen vaatii yrittäjältä itseltään? Tästä teemasta Laura puhuu perjantain ohjelmassa.

Max Seeck (s. 1985) on espoolainen kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvaohjaaja ja sijoittaja. Hänen esikoistrillerinsä Hammurabin enkelit ilmestyi vuonna 2016, ja Suomen dekkariseura valitsi sen Vuoden esikoisdekkariksi.

Seeckin neljäs romaani Uskollinen lukija nousi The New York Timesin bestseller-listalle ensimmäisenä suomalaisena teoksena sitten Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen, ja hänen kuudes romaaninsa Kauna sai parhaalle pohjoismaiselle dekkarille vuosittain myönnettävän Lasiavain-palkinnon.

Seeckin romaanien käännösoikeuksia on myyty kymmeniin maihin, ja hän onkin 2020-luvun käännetyin suomalainen kirjailija. Seeckin kirjoista työstetään tällä hetkellä kahta eri TV-sarjaa. Seeck on myös yksi jääkiekkojoukkue Jokerien omistajista.

Aku Syrjä on suomalainen muusikko, joka tunnetaan parhaiten Eppu Normaalin rumpalina, Eppu Normaali Oy:n toimitusjohtajana ja Akun tehtaan johtajana. Aku Syrjä kertoo yrittäjätarinansa lauantain ohjelmassa. 

Puheenvuoron tarjoavat Fennia ja Finnvera.

Ohjelman tarjoaa WithSecure.

Ovet avautuvat klo 18.00 ja ohjelma alkaa klo 19.00. Olethan siis ajoissa paikalla!

Yrittäjägaalassa jaetaan Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot, Vuoden yksinyrittäjä -palkinto, Vuoden nuori yrittäjä -palkinto sekö Vuoden maahanmuuttanut yrittäjä -palkinto.

LIPUT JA HINNAT

Regular Yrittäjien jäsen ja Regular muu osallistuja -liput sisältävät koko kahden päivän tapahtuman kaikkine päivä- ja iltaohjelmineen. Regular kahden päivän seminaari -lippu sisältää vain perjantain ja lauantain seminaariohjelman. Regular Yrittäjätgaala -lippu sisältää vain lauantai-illan Yrittäjägaalan.

Regular Yrittäjien jäsen

31.8.2025 asti

385 €

+ alv

Osta liput tapahtumaan
  • Regular Kahden päivän seminaari Yrittäjien jäsen 285 € + alv
  • Regular Yrittäjägaala Yrittäjien jäsen 148 € + alv
  • Regular muu osallistuja 485 € + alv
  • Regular kahden päivän seminaarilippu muu osallistuja 335 € + alv
  • Regular Yrittäjägaala muu osallistuja 219 € + alv

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT

Elisa logo
Työeläkeyhtiö Elo logo
Fennia logo
logo Finnvera
Fortumin logo
Kauppalehden logo
Oma Säästöpankin logo
logo Tamperelainen
logo WithSecure
logo Tampereen kaupunki

TAPAHTUMAKUMPPANIT

Scadicin logo
Skodan logo
logo Suomen Yrittäjäopisto
logo VR
logo Yrittäjän talousapu

TAPAHTUMAPAIKKA

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu 20, Tampere

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, Ilmailunkatu 20, Tampere

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus, kavereiden kesken Pirkkahalli, on yksi Suomen suurimmista messu- ja urheilukeskuksista ja samalla monipuolinen kokouskeskus. Kuva: Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

USEIN KYSYTTYÄ

Vastuullisuus

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät on sitoutunut vastuullisuuteen tapatuman eri osa-alueilla. Tapahtumamme pyrkii edistämään kestävää kehitystä ja sosiaalista vastuuta seuraavilla tavoilla:

Ympäristövastuu: Huomioimme ympäristövastuun kaikissa tapahtumaan liittyvissä hankinnoissa. Pyrimme valitsemaan tuotteet ja palvelut, jotka minimoivat ympäristövaikutukset ja edistävät kestävää kehitystä.

Pyydämme jokaista osallistujaa huomioimaan tapahtumapaikalla kierrätyksen sekä välttämään ruokahävikkiä. Mikäli mahdollista toivomme, että osallistujat saapuvat tapahtumapaikalle hyödyntäen julkisia kulkuneuvoja tai järjestettyjä yhteisiä kuljetuksia.

Vastuullisuusdokumentaatio: Edellytämme yhteistyökumppaneiltamme vastuullisuusdokumentaatiota, joka varmistaa, että heidän toimintansa huomioi vastuullisen tavan tuottaa tuotteita ja palveluita.

Lähituottajien hyödyntäminen: Hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan lähituottajien tarjontaa ja palveluja, tukien paikallista taloutta ja vähentäen kuljetuksesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia.

Syrjinnästä ja häirinnästä vapaa tapahtuma: Tapahtumamme on syrjinnästä ja häirinnästä vapaa. Luomme turvallisen ja inklusiivisen ympäristön, jossa kaikki osallistujat voivat tuntea olonsa tervetulleiksi ja arvostetuiksi. Tapahtumalla on häirintäyhteyshenkilö.

Code of Conduct

Kiellämme syrjinnän sukupuolen, rodun, uskonnon, iän, seksuaalisen suuntautumisen, kansallisuuden, vamman, ulkonäön, kehon koon tai minkä tahansa muun perusteella.

Kannustamme sinua keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Aina ystävällisesti. Haluamme myös tehdä selväksi, että häirintää, kiusaamista tai epäkunnioittavaa käytöstä ei suvaita missään muodossa Yrittäjäpäivillä.

Epäkunnioittava käytös voi sisältää:

  • Loukkaavaa, epäkunnioittavaa kielenkäyttöä
  • Uhkailua
  • Tapahtumatoimintojen tahallista häirintää
  • Ei toivottavaa valo- tai videokuvausta.
  • Sopimatonta fyysisistä kontaktia tai lähestymistä.

Käytä alkoholia vain kohtuudella Yrittäjäpäivillä.

Jos koet, että sinä tai joku tuntemasi tapahtumassa on joutunut syrjivän tai epäkunnioittavan käytöksen kohteeksi, kehotamme sinua ottamaan yhteyttä Suomen Yrittäjien henkilökuntaan tai soittamaan mahdollisimman pian numeroon + 358 50 408 8460.

Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät on ylpeä vastuullisesta lähestymistavastaan ja pyrkii jatkuvasti parantamaan toimintaansa, jotta voimme yhdessä rakentaa kestävämpää ja oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta.

Tehdään Yrittäjäpäivistä ikimuistoinen kokemus ihan jokaiselle! 

Super Early Bird, Very Early Bird, Early Bird ja Regular Yrittäjien jäsen / muu osallistuja -liput sisältävät osallistumisen koko tapahtumaan, eli:

  • päälavan ohjelman perjantaina ja lauantaina 
  • Tietoiskulavan ohjelman perjantaina ja lauantaina 
  • avoimen pääsyn kumppanialueelle
  • seminaarilounaat ja non-stop kahvin perjantaina ja lauantaina 
  • perjantain iltabileet ja viihde-esiintyjän 
  • perjantain iltabileiden ruuan 
  • perjantain iltabileiden kaksi drinkkilippua 
  • lauantain Yrittäjägaalan
  • gaalan tervetulomaljan 
  • kolmen ruokalajin gaalaruokailun  
  • gaalan ruokajuomat, avec-juoman ja kahvin 
  • gaalan viihdeohjelman 
  • bussikuljetukset tapahtumapaikan ja keskeisten hotellien välillä

Koko tapahtuman sijasta voit ostaa yksittäisten osioiden lippuja haluamallasi yhdistelmällä.

Kahden päivän seminaarilippu sisältää

  • päälavan ohjelman perjantaina ja lauantaina
  • Tietoiskulavan ohjelman perjantaina ja lauantaina
  • pääsyn kumppanialueelle perjantaina ja lauantaina
  • seminaarilounaat ja non stop kahvi perjantaina ja lauantaina
  • bussikuljetukset tapahtumapaikan ja keskeisten hotellien välillä perjantaina ja lauantaina päivällä

Perjantain iltabileet sisältää

  • perjantain iltabileet ja viihde-esiintyjän 
  • perjantain iltabileiden ruuan 
  • perjantain iltabileiden kaksi drinkkilippua
  • bussikuljetukset tapahtumapaikan ja keskeisten hotellien välillä perjantai-iltana

Yrittäjägaalan lippu sisältää

  • gaalan tervetulomaljan 
  • kolmen ruokalajin gaalaruokailun  
  • gaalan ruokajuomat, avec-juoman ja kahvin 
  • gaalan viihdeohjelman 
  • bussikuljetukset tapahtumapaikan ja keskeisten hotellien välillä lauantaina illalla

Peruutusehdot löydät ilmoittautumisvahvistuksestasi ja alta.

Voit myös myydä lippusi eteenpäin toiselle henkilölle tai voit jakaa lipun toisen henkilön kanssa päiväkohtaisesti.

Kaikki peruutukset ja nimenvaihdot tulee tehdä kirjallisesti sähköpostilla osoitteeseen yrittajapaivat@yrittajat.fi

Peruutusehto Super Early Bird -lippu:  Lipulla ei ole peruutusmahdollisuutta. Lippu tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä tai jos maksajana on yritys, maksuvaihtoehtona on myös lasku, joka laskutetaan alkuvuodesta 2025.

Peruutusehto muut liput: Täysin kuluton peruutus on mahdollinen 15.6.2025 asti. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitamme 50 % lipun hinnasta, jos se tehdään 31.8.2025 mennessä. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista tai paikalle saapumatta jättämisestä veloitus on 100 % lipun hinnasta. Lipun voi maksaa heti ilmoittautumisen yhteydessä tai, jos maksajana on yritys, laskulla kesäkuussa 2025. Nimenvaihdos on kuluton.

Lipputyyppisi löydät ilmoittautumisvahvistuksesta.

Ilmoittautumisen yhteydessä voit ilmoittaa plaseeraustoiveesi. Vaihtoehtoina ovat paikallisyhdistyksen pöytä, aluejärjestön pöytä, toimialajärjestön pöytä, nuorten yrittäjien pöytä (ikärajaton) tai järjestäjä plaseeraa vapaasti.

Lisätietoihin voit kirjoittaa niiden henkilöiden nimet, jotka toivot plaseerattavan samaan pöytään. On hyvä ensin kuitenkin varmistaa, että kyseiset henkilöt ovat ilmoittautuneet tapahtumaan.

Tiedon pöydästäsi löydät nimikyltistäsi. Voit istua pöytänumerosi mukaiseen pöytään mille tahansa paikalle.

Jokainen ilmoittautunut osallistuja saa sähköpostitse vahvistuksen ilmoittautumisen yhteydessä. Viestin lähettäjänä on Suomen Yrittäjät sähköpostilla yrittajapaivat@yrittajat.fi.

Jos vahvistusviestiä ei löydy ja olet epävarma tilanteesta, voit tiedustella asiaa sähköpostitse osoitteella yrittajapaivat@yrittajat.fi.

Saamasi ilmoittautumisvahvistus toimii lippunasi tapahtumaan. Jos ilmoittautumisvahvistus on joutunut hukkaan, voit pyytää sen uudelleen lähetystä sähköpostitse osoitteesta yrittajapaivat@yrittajat.fi.

Nimikylttisi voit noutaa nimelläsi tapahtuman aikana ilmoittautumispisteeltä. Nimikyltillä pääset liikkumaan tapahtuma-alueella, joten pidäthän sen koko ajan mukanasi.

Kyllä. Osallistujille maksuttomat bussikuljetukset liikennöivät tapahtuman aikana erikseen ilmoitettavien hotellien (mm. Tampereen keskusta ja Pyynikki) ja Messu- ja urheilukeskuksen välillä.

Aikataulut julkaistaan tällä sivulla viimeistään tapahtumaviikolla.

Yrittäjäpäivät on rento bisnestapahtuma. Päiväohjelmien pukukoodi on smart casual.

Perjantai-illan teemana on halloween. Kannustamme osallistujia pukeutumaan teeman mukaisesti.

Lauantain Yrittäjägaalan pukukoodi on tumma puku tai smokki sekä Suomen Yrittäjien yrittäjäristit tai järjestöansiomerkit.

OTA YHTEYTTÄ

Autamme mielellämme kaikissa Valtakunnallisiin yrittäjäpäiviin liittyvissä asioissa. Voit olla meihin yhteydessä sähköpostilla yrittajapaivat@yrittajat.fi

Verkkosivun pääkuva:  Visit Tampere/ Laura Vanzo

MAJOITUSTARJONTA

Tapahtumalippu ei sisällä majoitusta. Jokainen huolehtii itse omista majoitusvarauksistaan. Alta löydät useita vaihtoehtoja majoitukselle.

Käytäthän ohjeissa kerrottuja koodeja varauksen yhteydessä. Maksuttomat bussit liikennöivät hotellien ja Messukeskuksen väliä.

Scandic Tampere City Stantard Room

Scandic Tampere City

Hämeenkatu 1, Tampere

Hinnat alkaen 160 € / huone / vrk.

Yksittäisissä huonevarauksissa käytättehän varauskoodia BYRI231025.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Scandic Tampere Station Stradard Room

Scandic Tampere Station

Ratapihankatu 37, Tampere

Hinnat alkaen 160 € / huone / vrk.

Yksittäisissä huonevarauksissa käytättehän varauskoodia BYRI231025.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Scandic Tampere Hämeenpuisto Standard Twin

Scandic Tampere Hämeenpuisto

Hämeenpuisto 47, Tampere

Hinnat alkaen 150 € / huone / vrk.

Yksittäisissä huonevarauksissa käytättehän varauskoodia BYRI231025.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Scandic Tampere Koskipuisto Standard Room

Scandic Tampere Koskipuisto

Koskikatu 5, Tampere

Hinnat alkaen 150 € / huone / vrk.

Yksittäisissä huonevarauksissa käytättehän varauskoodia BYRI231025.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Scandic Rosendahl Standard Room

Scandic Rosendahl

Pyynikintie 13, Tampere

Hinnat alkaen 150 € / huone / vrk.

Yksittäisissä huonevarauksissa käytättehän varauskoodia BYRI231025.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Lapland Hotels Arena Misty Comfort Room

Lapland Hotels Arena

Ratapihankatu 54, Tampere

Hinnat alkaen 179 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset Lapland Hotels Arenalle onnistuvat puhelimitse (+358 3 383 0500) tai sähköpostitse (arena@laplandhotels.com). Tarjoushinnan saa majoitukselleen mainitsemalla varauksen teon yhteydessä koodin Yrittäjät2025

Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Varaukset kiintiöstä tarjoushinnoin 18.9.2025 mennessä, jonka jälkeen päivän majoitushinnalla ja varausehdoilla.

Lapland Hotels Tampere Northern Comfort Room

Lapland Hotels Tampere

Yliopistonkatu 44, Tampere

Hinnat alkaen 174 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset kiintiöstä Lapland Hotels Tampereelle onnistuvat puhelimitse (+358 3 383 0000) tai sähköpostitse (tampere@laplandhotels.com). Tarjoushinnan saa majoitukselleen mainitsemalla varauksen teon yhteydessä koodin Yrittäjät2025

Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Varaukset kiintiöstä tarjoushinnoin 18.9.2025 mennessä, jonka jälkeen päivän majoitushinnalla ja varausehdoilla.

Original Sokos Hotel Villa Standard Twin

Original Sokos Hotel Villa

Sumeliuksenkatu 14, Tampere

Hinnat alkaen 138 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset Sokos Hotels Myyntipalvelusta
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset tai sähköpostilla
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi.

Mainitsethan kiintiötunnuksen VYP25 varausta tehdessä. Verkkosivujen www.sokoshotels.fi kautta varausta tehtäessä käytäthän
varauskoodia BVYP25.

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv

Solo Sokos Hotel Torni Tampere Solo Twin Room

Solo Sokos Hotel Torni Tampere

Ratapihankatu 43, Tampere

Hinnat alkaen 148 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset Sokos Hotels Myyntipalvelusta
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset tai sähköpostilla
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi.

Mainitsethan kiintiötunnuksen VYP25 varausta tehdessä. Verkkosivujen www.sokoshotels.fi kautta varausta tehtäessä käytäthän
varauskoodia BVYP25.

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv

Original Sokos Hotel Ilves Standard Twin

Original Sokos Hotel Ilves

Hatanpään Valtatie 1, Tampere

Hinnat alkaen 143 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset Sokos Hotels Myyntipalvelusta
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset tai sähköpostilla
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi.

Mainitsethan kiintiötunnuksen VYP25 varausta tehdessä. Verkkosivujen www.sokoshotels.fi kautta varausta tehtäessä käytäthän
varauskoodia BVYP25.

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv

Radisson Blu Grand Hotel Tammer kahden hengen huone

Radisson Blu Grand Hotel Tammer

Satakunnankatu 13

Hinnat alkaen 153 € / huone / vrk.

Majoitusvaraukset Sokos Hotels Myyntipalvelusta
Puhelin: +358 300 870 000 / yksittäiset huonevaraukset tai sähköpostilla
Sähköposti: sokos.hotels@sok.fi.

Mainitsethan kiintiötunnuksen VYP25 varausta tehdessä. Verkkosivujen www.sokoshotels.fi kautta varausta tehtäessä käytäthän
varauskoodia BVYP25.

Huonehintaan sisältyy runsas hotelliaamiainen, asiakassaunan käyttö, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv

Courtyard by Marriott Tampere Twin Room

Courtyard by Marriott Tampere City

Yliopistonkatu 57, Tampere

Hinnat alkaen 165 € / huone / vrk.

Ryhmävaraukset (yli 9 huonetta) sales@courtyardtamperecity.com
tai puhelimitse +358 50 309 9797 maanantaista perjantaihin klo 09.00–15.00.

Varauskiintiö voimassa 22.9.2025 asti. Aamiainen, Wi-Fi sekä hyvin varusteltu kuntosali sisältyvät huonehintaan.

Holiday Inn Tampere Standard Twin

Holiday Inn Tampere Central Station

Rautatienkatu 21

Hinnat alkaen 155 € / huone / vrk.

Jos haluatte varata yli 10 huonetta/ vuorokausi, olettehan yhteydessä ryhmämyyntiin sales.tampere@scandichotels.com tai puhelimitse +358942722548.

Huoneet ovat varattavissa 20.10.2025 mennessä. Monipuolinen aamiainen ja maksuton WIFI sisältyy huonehintaan.

Holiday Club Tampere Kehräämö Twin Room

Holiday Club Tampere Kehräämö

Lapinniemenranta 12, Tampere

Hinnat alkaen 148 € / huone / vrk.

Varaukset verkkokaupasta koodilla VYP2025
Ryhmävaraukset (yli 3 huonetta ) ryhmat@holidayclub.fi

tai oheisella lomakkeella: Kiintiövarauslomake | Holiday Club (holidayclubresorts.com)
tai puhelimitse 0300 870 923 maanantaista perjantaihin klo 09.00–15.00

Varauskiintiö voimassa 25.8.2025 asti. Aamiainen ja maksuton WIFI sisältyvät huonehintaan.