Luovista ideoista sijoitettavaa kasvua
Luovan yrittäjän vauhdittamo
LUKAS on EU:n osarahoittama hanke, joka muuttaa yrityksen ideat, IP:n ja osaamisen oikeaksi bisnekseksi. LUKAS auttaa kasvuhakuisia yrityksiä hiomaan sijoituskuntoansa, kirkastamaan tarinaa ja avaamaan ovia rahoitukseen, sijoittajiin ja kansainväliseen kasvuun. LUKAS saattaa luovan alan yrittäjät yhteen. Tavoitteena ei ole vain hyvät ideat – vaan skaalautuvat diilit ja suomalaisen luovan osaamisen vienti maailmalle.
Kasvua ja skaalautuvuutta? Kansainvälistymistä? Rahoitusta? Verkostoitumista?

LUKAS-hankkeen tavoitteena on parantaa luovan alan yritysten sijoittajakuntoa, edistää niiden kasvua ja kansainvälistymistä sekä lisätä luovan alan yritysten ymmärrystä sijoituskunnosta ja rahoitusmahdollisuuksista. Hankkeessa keskitytään parantamaan yritysten osaamista ja valmiuksia hakea yksityistä sekä julkista rahoitusta.
Tuloksia jalkautetaan yhteistyössä kumppanien kanssa koulutuksina ja webinaareina, joissa
käsitellään muun muassa skaalautuvan liiketoiminnan rakentamista, brändin ja markkinoinnin kehittämistä, digitaalisen markkinoinnin hyödyntämistä, taloudellisten skenaarioiden ennakointia, yrityskulttuurin merkitystä sekä due diligence -prosessia. Hankkeessa perustetaan luovan kasvukyisen yrityksen vauhdittamo. Vauhdittamo on noin vuoden mittainen ohjelma, jossa yrityksille tarjotaan henkilökohtaista sparrausta, pääsyä mukaan tapahtumiin, oven avauksia kansainvälisille markkinoille sekä webinaareihin ja osaksi luovien alojen kasvuyrittäjien verkostoa.
Kohderyhmänä ovat suomalaiset luovan alan yritykset, joilla on potentiaalia kasvuun ja kansainväliseen skaalautumiseen.
Hankkeen tuloksena luovan alan yritykset tunnistavat oman sijoituskuntonsa ja ymmärtävät, mitä vaaditaan kasvun ja kansainvälistymisen saavuttamiseksi. Yritykset myös parantavat sijoituskuntoaan ja oppivat hakemaan rahoitusta. Hankkeen tuloksena sijoittajat ymmärtävät paremmin luovaa alaa ja näkevät sen sijoituspotentiaalin.
Pysy kuulolla hankkeen etenemisestä ja tilaa uutiskirjeemme!
Seuraa meitä!
LUKAS-hanke on Euroopan Unionin osarahoittama hanke (ESR+) ja toteutetaan 1.2.2026 – 31.1.2028. Hanketta vetää Suomen Yrittäjät ry ja hankkeen kumppaneina toimivat Business Espoo, Business Turku, Business Vantaa, Properta Asianajotoimisto Oy sekä Cursor Oy.


