Yrittäjäehdokkaat eduskuntavaaleissa 2023

Eduskuntavaaleissa on ehdolla 473 yrittäjää. Suurin yrittäjäpuolue on ehdokasmäärällä mitattuna perussuomalaiset (71 ehdokasta), toiseksi suurin Kokoomus (70 ehdokasta) ja kolmanneksi Liike Nyt (64 ehdokasta). Suhteessa eniten yrittäjäehdokkaita on Liike Nytin listoilla (37 prosenttia). Yrittäjäehdokkaiden määrä kasvoi viime eduskuntavaaleista selvästi.

Eduskuntavaaleissa on yhteensä 2 424 ehdokasta, joista yrittäjäehdokkaiden osuus on 19,5 prosenttia. Vuoden 2019 vaaleissa yrittäjäehdokkaita oli 437 ja 364 ehdokasta vuonna 2015. Tiedot perustuvat Suomen Yrittäjien tekemään selvitykseen Manner-Suomen vaalipiireistä. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on tyytyväinen yrittäjäehdokkaiden määrään.

– Hienoa, että yrittäjäehdokkaiden määrä kasvaa. Yrittäjät on merkittävä ehdokasryhmä useassa puolueessa. Se lupaa hyvää päätöksenteolle, koska yrittäjien ääni kuuluu eri puolueissa, Pentikäinen sanoo. Pentikäisen mukaan yrittäjä, jos joku tietää, mistä Suomen kasvu tulee.

– Yrittäjä tietää, mistä elinvoima syntyy ja kuinka päättäjä voi vaikuttaa yritysten mahdollisuuksiin menestyä ja vahvistaa suomalaisen hyvinvointivaltion taloudellista perustaa. Kasvaakseen yrittäjä tarvitsee vakaan, kilpailukykyisen ja ennakoitavan verotuksen ja osaavaa työvoimaa. Päättäjien on nostettava rimaa ja tehtävä kasvupolitiikkaa, joka vahvistaa Suomen talouden kestävää kasvua.

Perussuomalaisilla eniten yrittäjäehdokkaita

Yrittäjäehdokkaiden määrä (puolueet ja ehdokaslistat, joissa on vähintään 10 yrittäjäehdokasta):

PuolueEhdokkaat 2023Ehdokkaat 2019
Perussuomalaiset7163
Kokoomus7068
Liike Nyt6635
Keskusta 5763
Kristillisdemokraatit2925
Vapauden Liitto28(ei asettanut ehdokkaita)
Vihreät2830
Vasemmistoliitto1816
Liberaalipuolue18(ei tietoja)
Sosialidemokraatit108

Liike Nytillä suhteessa eniten yrittäjiä

Kun katsotaan yrittäjäehdokkaiden osuutta kunkin eduskuntapuolueen ehdokkaista, selkeä ykkönen on Liike Nyt. Sen ehdokkaista 37 prosenttia on yrittäjiä. Kokoomuksen ehdokkaista on yrittäjiä 33 prosenttia, perussuomalaisten 32 prosenttia, keskustan 28 prosenttia ja ruotsalaisen kansanpuolueen 23 prosenttia.

Yrittäjien osuus eduskuntapuolueiden ehdokkaista (pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun)

Puolue(%)
Liike Nyt37 %
Kokoomus33 %
Perussuomalaiset32 %
Keskusta28 %
Ruotsalainen kansanpuolue23 %
Valta kuuluu kansalle21 %
Kristillisdemokraatit15 %
Vihreät13 %
Vasemmistoliitto8 %
Sosialidemokraatit5 %

Yrittäjäehdokkaiden jakautuminen eri eduskuntapuolueisiin

Puolue(%)
Kansallinen Kokoomus15 %
Perussuomalaiset15 %
Liike Nyt14 %
Keskusta12 %
Kristillisdemokraatit6 %
Vihreät6 %
Ruotsalainen kansanpuolue5 %
Valta kuuluu kansalle5 %
Vasemmistoliitto4 %
Sosialidemokraatit2 %

Yrittäjäehdokkaiden jakautuminen vaalipiireittäin

VaalipiiriMäärä eduskuntavaaleissa 2023Määrä eduskuntavaaleissa 2019
Uudenmaan vaalipiiri7981
Pirkanmaan vaalipiiri5161
Vaasan vaalipiiri4940
Varsinais-Suomen vaalipiiri4835
Helsingin vaalipiiri4638
Savo-Karjalan vaalipiiri4338
Satakunnan vaalipiiri3123
Oulun vaalipiiri3029
Kaakkois-Suomen vaalipiiri2636
Hämeen vaalipiiri2322
Keski-Suomen vaalipiiri2323
Lapin vaalipiiri2320

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023 ja ennakkoäänestys alkaa 22.3.2023.

Lisätietoja:

Harri Jaskari, johtaja, harri.jaskari@yrittajat.fi, p. 050 512 2874

Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, mikael.pentikainen@yrittajat.fi 040 5041944, Suomen Yrittäjät